Pääjuoni

Multiversumissa on luonnollista, että uusia maailmoja syntyy, yhdistyy ja kuolee kaiken aikaa. 50 vuotta sitten tapahtui kuitenkin jotain ennenkuulumatonta jopa multiversumin historiassa, kun maailmankaikkeuksien rakenteet alkoivat rakoilla, ja eliöitä ja olentoja tulvi kuin tyhjästä ilmaantuvien aukkojen kautta hallitsemattomasti vieraisiin maailmoihin sekä niiden rinnakkaistodellisuuksiin.
Tästä mullistavasta ilmiöstä käytetään nykyisin nimitystä maailmankaikkeuksien pirstaloituminen, ja se syöksi hetkessä koko multiversumin sekasorron valtaan.

Useimmissa maailmankaikkeuksissa pirstaloituminen johti sotiin. Niin tapahtui myös tässä Maan todellisuudessa. Vaikka ihmiset olivatkin tutkineet avaruutta aurinkokuntansa ulkopuolelta ennen sotaa ja löytäneet peräti kaksi maapallon kaltaista planeettaa niitä asuttavine olioineen, ei sekään valmistanut ihmiskuntaa moiseen universumien ja muukalaisten yhteentörmäykseen. Sota syttyi pian ensimmäisten olentojen ilmaannuttua ja levisi kulovalkean lailla maapallon jokaiseen kolkkaan. Kaupunkeja ja kokonaisia maita tuhoutui jättäen jälkeensä raunioita, autioita erämaita ja turmeltunutta luontoa.

Kahdeksan vuotta jatkunut sota tuli vähitellen päätökseensä kun ihmisille sekä muukalaisille alkoi valjeta, ettei multiversumin pirstaloitumisessa ollut kyse mistään väliaikaisesta kriisistä, ja että sotiminen vain kiihdytti Maata ja sen vanhoja kuin uusiakin asukkaita uhkaavaa joukkotuhoa. Liikaa oli jo menetetty puolin ja toisin eikä mitään oltu saavutettu vastineeksi, joten sotakirveen hautaaminen vaikutti paremmalta ratkaisulta kaikkien osapuolten kannalta.
Avaintekijänä rauhan solmimisessa oli muukalaisteknologiaa hyödyntämällä kehitetty vieraita kieliä kääntävä laite. Se mahdollisti ihmisten sekä muukalaisten väliset neuvottelut, aselevon ja niiden myötä pääsyn rauhansopimukseen — olkoonkin, että alunperin laitteen tarkoitus oli auttaa ihmisten sotajoukkoja vihollisten vakoilussa. Solmitun rauhan ylläpitämiseksi perustettiin myöhemmin myös sopeutumiskeskuksia, jotka tukisivat muukalaisia maapallolle kotiutuessa.

Sodan päättymisestä tulee pian kuluneeksi 40 vuotta, mutta siitä toipuminen on ollut hidasta. Etelä-Amerikka, Pohjois-Eurooppa sekä monet Afrikan ja Aasian maat kärsivät sodassa mittavimmat vahingot, eikä kaikkea saada välttämättä koskaan entiselleen.

Eletään vuotta 2120. Sodasta selvinneet ovat uudelleenrakentaneet mitä suinkin pystyvät tai perustaneet siirtokuntia asettuen sinne mistä on vielä löytynyt asumiskelpoista seutua. Etelä-Koreassa pahimmilta vahingoilta säästyneet alueet jakautuivat 24 autonomiseen vyöhykkeeseen, mutta tänä päivänä vyöhykkeistä on jäljellä enää puolet.
Roolipelin tapahtumat keskittyvät Vyöhykkeelle 24, eli entisen Busanin kaupunkiin ja sen lähialueille. Vyöhykkeellä aloitettiin pian sodan jälkeen rakentamaan uutta kaupunkia maan alle alkuperäisen Busanin kaupungin entisöinnin sijaan; maailmankaikkeuksien pirstaloitumista tutkiessa oli nimittäin havaittu, että halkeamat ilmaantuivat aina maanpinnan ylle, muttei koskaan sen alapuolelle, joten maanalainen kaupunki olisi paremmassa suojassa halkeilulta.

Rauhan aikana ihmiset ja halkeamista tulleet muukalaiset ovat tottuneet toisiinsa sekä vallitsevaan tilanteeseen sen kaikessa hulluudessaan. Parhaiten säilyneillä alueilla väki käy jopa töissä, kouluttautuu ja viettää olosuhteisiin nähden melko normaalia arkea. Monet muukalaisetkin ovat opetelleet ihmisten tavoille ja tulleet siten osaksi heidän yhteisöjään.
Näennäisen tyynen pinnan alla väreilee kuitenkin pelko uudesta sodasta. Epätietoisuus universumien kohtalosta on voimistanut turvattomuuden tunnetta ja lisännyt levottomuuksia. Myös resurssien hupeneminen sodan runtelemalta maapallolta kiristää ilmapiiriä, mikä on ollut suorassa yhteydessä etenkin muukalaisiin kohdistettuihin vihamielisyyksiin. Pitkittyessään levottomuudet uhkaavat horjuttaa vaakalaudan varassa olevaa rauhaa, ja liian iso keinahdus väärään suuntaan voi merkitä uuden sodan syttymistä.
​